Muistan kun olin ylä-asteella, tunsin itseni aika ulkopuoliseksi koska koulutoverini pitivät mielenkiinnonkohteitani lapsellisina: piirretyt, lastenkirjat jne. Pidin erityisesti Risto Räppääjä-kirjoista. Nuudelipään luin n. 10 kertaa. Liittyy varmasti autismin kirjoon: kun me löydämme jonkin kirjan, laulun, elokuvan tai TV-sarjan, josta pidämme, saatamme lukea, katsoa ja kuunnella sen kymmeniä kertoja. Muistan, kun katsoin Henkien Kätkemän 13 kertaa. 

Toivoin lapsena ja nuorena, että elämäni olisi ollut mielenkiintoisempaa. Pakenin usein omiin maailmoihini, jossa luokkatoverit eivät pilkanneet, minulla oli ystäviä eikä minua pidetty outona. Eskapismi on minulla yleistä. Se on vähentynyt kasvaessani, kun olen löytänyt hyviä ystäviä, jotka hyväksyvät minut omana itsenäni, mutta sitä edelleen tapahtuu toisinaan, kun unelmoin elämästä, jossa en pelkää ja uskallan olla koko maailmalle oma itseni. 

Olen kohta 30-vuotias nainen Suomesta ja minulla on diagnosoitu teininä Aspergerin oireyhtymä, mutta koska se on nyt poistunut tautiluokituksesta, käytän itsestäni sanaa 'autistinen' tai 'autismin kirjolainen' riippuen tilanteesta. 

Lapsena minulla ei ollut ongelmia olla oma itseni, mutta teininä peitin itseni naamiolla, ja tuo naamio on pysynyt kasvoillani aikuisikään asti. Vasta äsken olen yrittänyt raottaa sitä hiukan, mutta sekin on vaatinut paljon ponnistuksia. Omana itsenä oleminen ei ole niin helppoa kuin sanotaan.